Kyläluuta vapaaehtoistyöstä (kirjoitettu 2015 pikkujouluaikaan)

 

Minulla kulkee suvussa perintönä kylästely. Eräs putkiliike mainostaa: ”vettä toisessa polvessa!´´, minä voin kertoa olevani kellolaisittain kyläluuta kolmannessaa polvessa.

 

Olin eilen vapaaehtoistyön ihanassa teatteri-illassa, koska olen tehnyt vapaaehtoistyötä jo 30 vuotta. Siellä sai palkinnon nainen, joka kehui käyneensä jonkun mummun luona järjestötoiminnan kautta jo 10 vuotta.

 

Ei siinä mitään pahaa. Hyvä että yksinäiset ihmiset saavat seuraa, itsekin oli spr:n ystävänä vuosikymmeniä sitten. Olen vuosien varrella saanut eri yhdistyksiltä koulusta, tukea ja jopa ammattimaista työnohjausta Hyvän mielen talolta ryhmän ohjaukseen. Puhumattakaan ihanasta kesäisestä Houtskärin kurssista muutama vuosi sitten. MTKL:n kulttuurivastaavat.

 

Entisvanhaiset ihmiset eivät tarvinneet koulutuksia. Eilisessä tapaamisessa, jossa oli tarkoitus tavata toisia ihmisiä, rämpälättiin vaan puhelmia.

Voihan some sentään.

 

Mutta mutta. Nykyään käyn sukulaisissa ja huolehdin kerrostaloni asukkaista. Ystävissäni esiintyy alakuloa tähän vuodenaikaan suunnattomasti. Koska itsellänikin on debressiokausia, jolloin vain Columbo maistuu, osaan olla empaattinen.

 

Näin talvella on helpointa soittaa kerrostalossa ovikelloa ja sanoa isoon ääneen: Heli täällä!

Olen mennyt huolehtimisessani niin pitkälle, että sain talomme häiriköltä kunnianimen: Ulla Taalasmaa. Saapa nähdä, kuuluuko ensi viikonloppuna jumputusta läpi talon.