Yksinäinenkö?

 

 

Haukiputaan vesijumpalla joku tuntematon nainen kysyi minulta: ”oletko yksinäinen?” Tarkoitti udella, onko minulla perhettä ja miestä.

Kerroin, että minulla on kolme aikuista lasta. En todellakaan koe olevani yksinäinen!

 

Lisäksi minulla on niin paljon ystäviä,että mietin välillä, onko se ihan normaalia. Kun ihmisillä kuuluisi olla vain muutama sydänystävä.

Minä taas ystävystyn helposti ja kerron avoimesti asiani.

Olen opetellut empaattisuutta ja se on jopa mennyt överiksi.

 

Tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, enkä näytä, vaikka en pitäisikään jostakusta.

 

Ystäväpiiriini kuluu sekä naisia, että miehiä. Homoja, transuja ja jopa yksi ristiinpukeutuja. Äh, nyt menivät termit sekaisin. So what.

Lähinnä ystäväpiirini koostuu vanhoista koulukavereista, naapureista, opiskelukavereista, fb-tutuista, sukulaisista , hulluista ja vanhuksista.

 

Joskus mietin, pakenenko jotakin? Itseäni? Kaikesta huolimatta mielelläni Virkkaan kotona ja katson dvd-leffoja kokkiohjelmien sijaan.

 

Olen minäkin harrastanut nettideittailua vuosikausia. Mutta se tuntuu ihan itsensä myymiseltä!! Kirjoittelen mielelläni. En käy tanssimassa tai ravintoloissa. Mutta mutta.. Samat ukot roikkuvat vuosikausia netissä etsien jotain ihmeellistä.

Eliittikumppanit, Match.comit, Twoot ja muut rahastavat yksinäisyydellä.

Puhumattakaan tanssipaikoista, baareista ja niin edelleen.

 

Lauluja on tehty. Tore Kilpeläisen ystävänpäivä on niistä ehkä mieleeni painunut parhaiten.

Se ja Beatlesin Eleanor Rigby soivat joskus päässäni.

 

Kävin kylässä 80-vuotiaan rakkaan ystäväni luona, jolla on sama ongelma kuin minulla: inhoamme syödä yksin!! Minä olen ratkaissut ongelmani naapureiden kanssa tai kutsumalla vähävaraisia ystäviäni syömään.

Ja käyn nykyään vanhusten palvelutalossa syömässä 6.70euron lounasta.

Vanhempi ystäväni asuu pikkupaikkakunnalla. Siellä se on tuskin mahdollista.

 

Hopper-niminen taiteilija on kuvannut yksinäisyyttä todella hyvin!!